keskiviikko 28. lokakuuta 2009

Kaikkea

Eipä oo taas ehtinyt päivittelemään. n kolme viikkoa sitten meille muutti ihan yhtäkkiä, suunnittelematta kissa. Mä oon aina ollut koiraihminen enemmän, en oo tykännyt kissoista ja jopa vähän pelännyt niitä kun en ymmärrä niiden maailmasta mitään. Kuitenkin Enni ja Jens lähti kattelemaan kissan pentuja ihan muuten vaan yks kaunis päivä. Yritin soittaa jossain vaiheessa perään, mutta ei vastannut ja meni pieni hetki kun tulivat ovesta sisään. Sanoi vaan että ei pystynyt vastaamaan kun toisella kädellä piti ajaa ja toisessa oli tämä ja näytti pientä kissanpentua. Oli kuulemma ihan järkyistä oloista, paskaisesta asunnosta jossa kissa lukittu huoneeseen, paskat ja ruuat sekasin lattialla.Oli joku vanha hampaaton mies joka oli työntänyt kissan jenssin syliin että vie jo pois tuo rääpäle. Niin kissa muutti meille, jotka ei ymmärretä niistä mitään. Oltiin ilman hiekkalaatikkoa, ruokaa tai edes tietoa siitä mitä kissanpennut syö. Soittelin ympäriinsä ihmisille joilla on kissoja, ja nht täytyy sanoa että ekan päivän jälkeen on sekä kissa, koirat että muu perhe elänyt tyytyväisinä sulassa sovussa. Madotin heti aluksi 2 kertaa peräkanaa ja rokotuksella käytiin viime viikolla. Terve ja onnellinen kissa. :)

Sunnuntaina kävin Capon kanssa kahdestaan seinäjoella näyttelyssä ja voi kun oli kivaa. Ainut mikä ahdisti oli se että tuomari heittää meidät kehästä käyttäytymisen takia tai antaa T:n, mutta hienosti meni. Pikku-C käyttäytyi oikeen hienosti ja tuomari antoikin yllätyksenä Eh:n. Oltiin enemmän kun tyytyväisiä tulokseen. Arvostelusta en tajua suoraan sanottuna yhtään mitään. Laitan sen tähän alle jos joku ymmärtää niin suomentakaa toki. ;)
Kyllä tuli taas todettua pienen hetken perusteella että kyllä on olemassa kivoja ja hauskoja omistajia muilla bullmastiffeilla, oli oikeen kiva nähdä meille uusia tuttuja.

Arvostelu : Masc hund und utu ännu väldi lätt Bra skalle o nus lite väl mycke undervätt Bra öron altt öpna frambenvin Ännu ung i sin hropp o länd Ngt branth i sitt körs rörs for bra steg(tai sleg) i sidan Dock saknar dygn i steget.

Hyvät korvat ja nuori kroppa mä ymmärrän mutta muúten kai jotain valittamista liikkeistää tai jostain muusta ?? No kivaa oli joka tapauksessa ja seuraavaksi suunnataan sit jyväskylään jos ei influenssat pukkaa päälle. Sinne mennään kolmestaan minä, jens ja C jo perjantaina.
Tässä mun kaikki rakkaat!

tiistai 22. syyskuuta 2009

Syksyä ilmassa

Ihanaa kun viileni kelit vähän ja alkaa suksy tulemaan. Kuitekaan en uskoisi että eletään jo syyskuun loppupuolta kun aurinko paistaa ja kukatkin kukkii täysillä. Illat ja aamut on jo pimeitä mutta muuten ei mikään normaali syysilma.

Täällä ollaan jaksettu lenkkillä vähän pidempiä lenkkejä nyt ilmojen viilennyttyä, paljon ollaan käyty luontopoluilla ja öjberin maastossa. Siellä ollaan kierrelty 4km+5km lenkkiä jos ei ole ollut paljon itikoita, ja pelkkää vitosta jos on paljon. Lapsetkin jaksaa ton 9km + öjbergetin päälle kiipeemisen ihan helposti, koska vielä on ollut mustikoitakin jonkun verran matkan varrella. Puolukoistakin saa niin paljon energiaa että kyllä jaksaa. Ihanaa maastoa ylä ja alamäkineen ja arkipäivisin harvoin on liikkeellä ihmisiä, joten pidetään suurimmaksi osaksi vapaana koirat. Juoksevat mettässä ja odottelevat polulla meitä marjansyöjiä. ;)

Aika paljon oon treenaillu perusjuttuja lenkkeillessä ja pihassa, mutta motivaatio ei meinaa nyt riittää mihinkään uusiin juttuihin. Remu rakastaa tehdä kun treenataan, se nauttii siitä ja paljon. Se vaan tietysti tulee yli-innokkuuden mukana että ennakoi ja voi alkaa häsläämään aluksi. Capo taas tekee kyllä jos haluaa, mutta olis paljon kivempaa syödä, kaluta luita ja keppejä tai saunoa. Capo ajattelee selvästi et eiks se riitä että tiedän mitä tänne-sana tarkottaa. Uskoo kyllä hyvin mutta motivaation löytymisen kanssa pitää saada aina tehdä töitä.

Sunnuntaina oltiin taas lasten kanssa ongella ja otettiin nyt pelkkä Capo mukaan. Siellä se nautti kivien päällä syysauringosta ja vartioi meidän onkipaikkaa vähän naurettavuuteen asti. Ei se kunnolla haukkunut tms, mutta kun joku meni ohi alkoi tuhahtelemaan hiljaa ittekseen. Me löydettiin tää paikka ensiks ;)

Eilen tuli hieroja illalla Capoa tapaamaan, se kun on takapäästä niin jumi välillä ollut. Capo nautti koko tunnin ihan töysin rinnoin, vaikka oli ekaa kertaa kunnon käsittelyssä. Kuorsaus vain kuului lähes koko ajan. Takajaloissa oli jumikohtia ja samoin selän ja pyllyn päällä. Niissä kohdissa nosteli vähän päätään ja yritti päästä selälle makaamaan, mutta ihan selvän eron huomasi kyllä venymisessä kunhan hetken oli hieronut. Aineenvaihdunta ja verenkierto oli kuulemma hidastuneet takapäässä sanoi hieroja, koska nahka ei juurikaan irronnut kun yritti ottaa siitä kiinni. Hieronnan lopuksi oli uskomaton ero alkuun, nahkaa nousi vaikka kuinka paljon pyllynkin päältä. On ne vaan taitavia nuo jotka lihaksista jotain ymmärtää. :)

Oon ilmoittanut Capon nyt seinäjoelle ja jyväskylään näyttelyyn, Remua en ota mukaan. Tai jyväskylää pitää vielä miettiä josko ilmoittaisin vielä senkin, mutta seinäjoelle meen vain Capon kanssa koska lähden sinne yksin.

keskiviikko 2. syyskuuta 2009

Muutama kuva

Muutama kuva pojista näin sadepäivän kunniaksi. Ihan vaan kotipihalla napattu kun olivat omissa touhuissaan nauttimassa elämästä...

Vauhtia piisaa




Välillä on kuitenkin pakko pysähtyäkin..




Pikkupoju mielummin keskittyy luihin


Välillä on kuitenkin tarkasteltava ympäristöä

keskiviikko 26. elokuuta 2009

Maisan muistolle

Tänään koitti se kamala päivä, jolloin Annen ja Mikan bullmastiffivanhus Maisa lähti sateenkaarisillalle 10 vuoden ikäisenä. Meille kaikille niin rakas vanha rouva, oman arvonsa tunteva, iloinen ja hyväsydäminen muori jättää jälkeensä ison aukon Kotisarantielle.

Maisa (Bedste´s Ditte) 6.4.1999-26.8-2009


Käyt enkeli vierelläs taivaanrantaa, on kulkusi kevyttä, jalkasi kantaa. Et kipua tunne taivaantiellä, on monet rakkaat vastassa siellä.


tiistai 25. elokuuta 2009

Arkeen palattu!

Noniin! Arkeen on palattu viikko sitten maanantaina. Loman aikana en ihan tarkoituksella ole tänne kirjoitellut, ollaan vaan nautittu elämästä!

Heti kun loma alkoi saatiin ihania vieraita kylään, Remun veli Dami perheineen tuli visiitille kun olivat ohikulkumatkalla. Kyllä on hieno poika tuo Dami. Remun kanssa ei annettu tavata ollenkaan, mutta Capon kanssa tutustuivat jonkin aikaa ennenkuin laitettiin Capo Remun seuraksi eristykseen ;) Ihanaa kun kävitte Nina ja Jouni+ lapset.

Toisella lomaviikolla lähdettiin ruotsiin vähän sukuloimaan ja viettämään lomaa. Koirat meni siksi aikaa Vikbyn koirahoitolaan. Paikka on meille tuttu koska Jami vietti siellä joskus päiviä kun oltiin lomalla, mutta Remulle ja Capolle paikka ei ollut tuttu. Olivat sisätiloissa eikseen mutta ulkoilut aina samaan aikaan. Hyvin oli molemmilla siellä mennyt, mutta on Capo paljon reippaampi kun Remu ja sen huomaa. Kun haettiin pojat hoidosta, ei kumpikaan kattonut päällekkään. Ne mökötti molemmat kaksi päivää, ja oli kun ei tuntiskaan. Jami aikanaa otti kaiken ilon irti aina jälleennäkemisestä ja oli silminnähden onnellinen, mutta nämä kaks ei tullut edes lähelle. Molemmat tapaa nukkua ainakin alkuyön meidän huoneen matolla, mutta omilla paikoillaan makasivat ekat yöt reissun jälkeen eikä tulleet.. ;)

Tosi lämpimän kesäloman ansiosta Remu on alkanut viihtymään vedessä, menee jo tosi syvälle ihan tärinässä, jopa ui muutamia vetoja mutta nopeesti tulee takasin päin että ylettyy jalat pohjaan. Ollaan touhuttu paljon koirien kanssa ja nautittu kiireettömästä ajasta. Kesällä ei jaksettu lähteä yhteenkään näyttelyyn, mutta ehtiihän sitä nyt syksyllä ja talvellakin.

Vahvistusta meidän ja naapureiden koiratiimiin on saatu viikonloppuna! Tätä on jo odotettu ja salaisuutta pidetty jo niin kauan että nyt on pakko ääneen iloita. Annelle ja Mikalle muutti viikonloppuna uusi pieni Borkku-pentu Martta, suoraan Australiasta. Meten ja Maisan seuraksi sisätiloihin ja kaikkien neljän seuraksi ulkoleikkeihin peuhaamaan tuli ihanaakin ihanampi ruttuturpa.. Laitan tännekkin kuvia kunhan saan kuvattua ja kameran pysymään pikkuvauvan perässä.

Mikähän meidän Remulle on tullut kun on ruvennu syömään ?? Ollan nyt yli 2,5 vuotta tapeltu syömisien kanssa kun on niin kranttu ettei kukaan ole, ja siksipä onkin niin pieni ja laiha. Nyt yhtäkkiä jotain on tapahtunut ja on alkanut syömään kunnollam, kaikki mitä tarjotaan, ja senpä takia on alkanut saada hiljalleen painoakin kertymään. Pieni ja hoikkahan se on siitä huolimatta mutta nyt ei enää näytä niin pikkuruiselta.

Palaan kuvien kera myöhemmin, ja nyt alkaa bloginkin päivittäminen normaalitahtiin taas...

torstai 9. heinäkuuta 2009

Pitkästä aikaa taas

Eipä oo jaksanut päivitellä tänne kun ei meillä erikoisempaa oo tapahtunut. Ollaan vaan vietetty letkeetä maalaiselämää.
Uimassa ollaan käyty muutama kerta, naapureiden Mette ui ihan mahtavasti, joten Capo päätti hypätä perään. Meitä oli paikalla 4 aikuista mutta kukaan ei ehtinyt reagoida kun Capo jo oli hypännyt. Painui veden alle, mutta pääsi pintaan ja ui rantaan. Tuo siis osasi hienosti uida mutta säikähti tietysti. Miehet oli hyppäämässä jo perään pelastamaan pientä miestä mutta niin se kääntyi ja tuli uiden rantaan. Remu ja Maisa kahlailee mutta eivät ui.

Öjbergetillä ollaan lenkkeilty ja sen takana olevalla pururadalla tietysti. Hienot on lenkkimaastotja koirat nauttii metsälenkeistä. Vaikka öjberget on noin pieni mäki, saa sinne kiivetessä kuitenkin itsensä lämpimäksi.




Tässä ollaan kiivetty mäelle ja vauhti alaspäin on kova.



Kokkolan näyttelyyn ei lähdetty kun Capolla oli niin jumissa takapää että liikkui huonosti. Myöskään kauhajoelle ei lähdetä vaikka ensin niin mietittiin. Saa nähdä osallistutaanko enää mihinkään näytelmiin. Ehkä sit joskus 5 vuoden päästä jos nuo olis tarpeeks kehittynyt ;)

Lomia odotellaan kovasti että olis aikaa tehdä jotain kivaa. Muutama kuva loppuun.


Remu ja Capo



lauantai 6. kesäkuuta 2009

Kaikkea

Tiistaina Capo täytti vuoden, synttäreitä juhlittiin omalla porukalla. Lahjaksi pikkupoju sai jättipallon, molemmat sai isot luut ja Capolle tehtiin kakku jossa maksalaatikkoa joka kuorrutettu kermaviilillä, lihapullia koristeena ja kynttilän tilalla nakki. Hienosti maistui pojulle ja lahjoistakin sai hepulin.

Keskiviikkona olin Capon, Niinan ja Pihkan kanssa kaupungilla, hienosti meni reissu meidän maalaistolloltakin. Pihka on niin tottunut kaupungissa kulkija, mutta me asutaan täällä landella jossa saa aina olla vapaana eikä liikennettä juuri ole. Capo on kyllä luonteeltaan huomattavasti reippaampi ja uskaliaampi kun Remu vastaavan ikäisenä. Nykyään Remu on oman arvonsa tunteva ja reipas mies joka ei pienestä hätkähdä, mutta nuorempana kyllä sai varautua paniikkikohtauksiin !

Muuten ollaan lenkkeilty. leikitty ja oltu puuhommissa omalla pihalla. Pari päivää on ollut niin kova tuuli ettei oo paljon viittinyt turhaan ulkona ollakkaan. Joku ilta tällä viikolla koirat intoutuivat kunnon mutapapainiin, multakasassa johon oli vettä päässyt oli kiva painia ja kauan ennenkun huomasin. Sen siliän tien mentiin pesulle ja pitihän siinä koirienkin löylyihin tulla taas. Lempparihommaa selvästi.

Tänään lähdettiin kuudelta aamulla ajelemaan Tuuriin näyttelyyn ja oltiin siellä hyvissä ajoin. Aamulla ei ollut muuta liikennettä joten sai päästellä menemään ihan hyvin. Koirat nukkui koko menomatkan ja heräsivät vasta näyttelypaikan parkkipaikalla. Tuuli oli kova ja ilma tuntui jäätävältä, muuten ihan kivasti järjestetty näyttely. Capo sai H:n, ja tuomari Irina Poletaeva tuli kertomaan syytä tälle tulokselle. Alkoi puhmaan anglantia kun kerroin itsekin sitä puhuvani, ja sanoi Capon olevan tosi epäkypsä ja kehittyminen täysin vaiheessa. Kehui monella tavalla Capoa, mutta sanoi että tarvitsee runsaasti aikaa lopulliseen kehittymiseensä. Kiva oli kuulla ettei kuitenkaan kannata toivoa menettä. Capo on tosi vauvamainen koska on korkea mutta laiha, pää on ihan pieni verrattuna muuhun ja muutenkin vielä hassu ;) Ja silti niin ihana ja Rakas!

Tässä vielä capon arvostelu, joka oli mun mielestä tosi hyvä ottaen huomioon tuloksen:

Very good breedtype. Enough bones. Still needs time for final developement, specially in ribcage. typical head and expression. Exellent crest of neck. Correct topline an carriage. Should have better topline in movement and more drive. Frontfeets could be better but enough angulated. Nice Brindlecolour. Typical temperament. Jun H

Remua ei taas(kaan) touhu jaksanut kiinnostaa pätkän vertaa. Kyllä se on kehässä ihan ok, mutta huomaa sen normaalin yli-innokkuuden katoavan jos joutuu pitkään odottelemaan, ja nytkin oli niin kylmä tuuli. Remu kuitenkin sai tuloksekseen Avo Eri1, PU2 ja varaserti. Tosi kivasti siis meni, ja arvostelu oli myös hyvä. Tässä se :

Correct breedtype. Very well developed, exellent bones. Should have better shape of head, bit too much lips. Correct bite. exellent crest of neck and topline. Very well developed in forechest and ribcage. Frontfeets bit turn out. exellent rearangulations, typical movements.

Ihan kiva päivä kaiken kaikkiaan, koirat oli väsyneitä päivän jälkeen. Käytiin ostamas niille ja tietysti myös meille pehmikset, ja pienten päivänokosten jälkeen oli kamala nälkä molemmilla koirilla. Ulkona menikin sit taas loppupäivä.
Kuvia elämästä myöhemmin, nyt ei millään jaksa!

tiistai 26. toukokuuta 2009

Maisan 10-synttäreitä juhlittiin

Naapurin Maisa-bullmastiffin 10v synttäreitä juhlittiin vasta tänään. On ollut kaikenlaisia kissanristiäisiä tässä ettei olla ehditty järjestää synttärijuhlia ;)
Tuo kuva tuossa ylhäällä on otettu tänään pojista lähdössä kakkukesteille. Pojilla oli kravatit kaulassa ja Maisalla olli serpentiiniä yllä. Mette oli myös mukana mutta tällä kertaa asusteeton.

Maisa odottaa herkullista kakkuaan







Ja tässä Meten-borkun vuoro






Meidän pojat söi niin vauhdilla että niistä sai vain Jälkeen kakun-kuvat ;)







Kakun jälkeen voi laittaa ranttaliksi, tässä pikku-C ja Mette









Lapset piti huolta huvin pidosta myös, tässä meidän neiti 3v näyttää miten trampoliinilla voi tehdä temppuja.


Ja tässä porukan uusin tulokas, naapureiden vauva ja meidän ihana kummipoju Juuso, pian 4kk :)

lauantai 23. toukokuuta 2009

Ihanat kesäilmat.

Aivan upeat kesäilmat on ollut. Ollaan kylvetty lisää nurmikkoa etupihalle, kun viime vuonna ei kaikkea ehtinyt. Nyt on aidoilla rajattu ettei just kylvetyille nurmikoille saa koirat mennä, ja arvaas kuinka kivaa olis hyppiä aitojen yli kielletylle alueelle. =) Muut istutukset on kerran-pari merkattu, muuten saaneet olla aika rauhassa. Koirat nauttii silminnähden auringosta ja molemmat pojut makoilee nurmella onnellisena. Virtaa riittää kuummista päivistä huolimatta ja energiaa puretaan nykyään kaiken muun ohessa taistelemalla kepeistä ja muista.


Uimassa on käyty koirien kanssa mutta Capo ei uskaltautunut kun vähän koskemaan tassuilla veteen, mutta Remu meni paljon reippaammin kun viime kesänä. Haki keppejä niin syvältä että kastui kokonaan mutta että tassut hipoi kuitenkin maata ettei tarvinnut uida. Nyt vaan kesällä pitää viedä paljon naapurin Meten kanssa, ehkä pojutkin uskaltautuu kun Mette uisi vaikka koko päivän.
REMUN EKA KAHLAUS...

... JA ALLA CAPO NÄYTTÄÄ OMAN ROHKEAN TYYLINSÄ






Ilmoittauduin vielä kesäksi pariin näyttelyyn ja loppukesän juttuja katson vielä myöhemmin. Nyt ainakin mennään tuurin lisäksi pikku-C:n kanssa Kokkolaan 5.7 ja molempien kans ryhmikseen Kauhajoelle 8.8. Erkkariin ei lähdetä ehkä ollenkaan tai sit lähdetään turistiksi ilman koiria.

Voi miten ihana pikkuvaavi Boss meillä tänään kävi ekaa kertaa kylässä. Boss on alle 4kk englanninbulldoggi uros ja meidän pojat oli aivan myytyjä. Myös siis Jens :) On nuo pikku ruttuturvat vaan ihania. Toiset kaverit haki samanlaisen vajaa 6kk sitten, mutta tytön, kyllä nyt kelpaa ihastella ;)



SAAKOHAN TÄTÄ UUTTA LUUMUPUUTA VÄHÄ MAISTAA?


BOSS


TUTUSTUMISTA



Vielä semmoinen asia, että meidän Remun kaksi velipoikaa on tänään valioitunut, molemmat samana päivänä ;) Onnea komeille miehille Damille ja Urholle!!!
TÄSSÄ VIELÄ PIKKU-C JA PARHAAT YSTÄVÄT














keskiviikko 6. toukokuuta 2009

Kesä lähenee

Lämpöiset ilmat ollut viikonloppuna ja alkuviikostakin, mutta eilen satoi. Ollaan oltu viikonloppuna ulkona 12h päivässä molempina päivissä, laitettu pihaa ja istutettu puskia. Koirien kanssa ollaan leikitty ja treenailtu. Uimaan meinaan lähteä huomenna tai ylihuomenna koirien kanssa jos Capo uskaltautuis veteen. Remu ei hirveesti ui, tulee yleensä vedestä nopeasti pois mutta keppien perään menee. Mulla on nyt ke, to ja pe vapaat, niin on aikaa puuhailla koirien kanssa jotain erilaista. Mennään varmaan kaupunkiin, uimaan ja kaverin koiraa moikkaamaan.

Mua harmittaa että ilmoittauduin Tuuriin, nyt tarttis pitää pitkä tauko näyttelyistä... Muutenkaan en niistä tykkää kun en osaa, mutta on se jotenkin ärsyttävää kun ihmiset avoimesti katsoo arvostellen muiden koiria ja sit alkaa kaverin kanssa kauhee supina.. Huhhuh. Ulkonäyttelyt on tosin ihan ok, ei näe kaikkea :)

Capo seisoo kyllä hienosti kun treenaillaan tutuissa ympäristöissä mutta näyttelypaikallamä saan ite sen varmaan sen verran paniikkiin omalla käytöksellä etten uskalla pitää sitä katse mua kohti.. no kyllä se siitä ajan kanssa.

Nyt syömään iltapalaa ja huomenna taas aamusta heti ulos. Istutettiin yhdessä naapureiden kanssa 48 metsätuijaa rajalle aidaksi, ja onpa kova homma opettaa 4 jääräpäätä kiertänään ne ja olemaan pissailematta..
Pari kuvaa alle tältä päivältä.




tiistai 28. huhtikuuta 2009

Kuva näyttelystä


Kiitos Pia kuvista, tässä yksi kuva Remusta näyttelystä.

maanantai 27. huhtikuuta 2009

Vaasa KV

Käytiin vaasan näyttelyssä sunnuntaina. Aivan mahtava paikka tuo botniahalli, paljon tilaa ja hyvät kehät. Yhtään ei ollut ahdasta kehien ympärillä eikä kehässäkään. Meillä meni ihan kivasti siellä muuten, mutta Remu oli outo jollain tapaa. Riuhtoi välillä remmissä ja ei ollut yhtään niin rento kuin yleensä. Capo taas nautti täysin rinnoin tohinasta ja olikin taas energinen oma itsensä. Capo sai taas aloittaa bullmastiffit ja ihan kivasti se malttaa olla. Toki se vähän sähelsi ja meinas istua mutta kyllä se siitä. Tuomari kun kysyi ikää ja sanoin 10kk, niin ihmetteli vähän, sanoi että ai niin nuori? Capo sai tulokseksi tälläkertaa Juk EH2. Tyytyväinen olen kyllä, kun jannu on niin vauva ja kehittymätön. Liikkeet on takaa huonot, vetää semmosella omalla hassulla tyylillään, mutta kai se siitä iän kanssa =)

Tässä Capon arvostelu : Korrekti rotutyyppi, tarvitsee aikaa lopulliseen kehittymiseensä, otsapenkereen vielä kehityttävä paremmin. Oikeanlainen kaula, ylälinja ja hännän asento, hyvä luusto. Tarvitsee kehittyneemmän rinnan ja vahvemmat takajalat. Takaliikkeet hieman ahtaat.

Remu taas oli kyllä kunnolla mutta ihan selvästi ei nauttinut niinkuin yleensä, joka kerta on häntä heilunut koko ajan ja kattellut mua onnellisena, nyt ei millään ois jaksanut olla kopeloitavana. Seisoi kyllä paikallaan mutta huomas ettei niin piitannu, olis mielummin ollut ottamassa aurinkoa ! Remulle tänään siis Avo EH2.

Tässä Remun arvostelu: Hyvä rotutyyppi, hyvä luusto kokoonsa nähden, saisi olla parempi kallon ja otsapenkereen muoto, hyvä kaula ja ylälinja, oikea hännän asento. Etuosa riittävä, mutta saisi olla paremmat etukulmaukset. Tyypillinen turkin kuvio ja hyvä luonne.

Naapurin Maisa 10v veti omaan letkeään tyyliinsä ressaamatta turhista ja sai myös EH:n. Kiva päivä kaiken kaikkiaan ja oli kiva nähdä muita bullmatiffi-ihmisiä !!

Onnea vielä tätä kautta Riikalle ja Titolle upeasti menneestä päivästä! Jens sanoi kun nähtiin teidät ulkona, että eikö sen parhaimman ruusukkeen voisi viedä suoraan tonne Titon häkkiin :) Mä ajattelin et ei varmana kun nyt laitetaan kunnolla kampoihin mutta näinhän siinä taas kävi! :) ONNEA kaikille menestyneille ja tuloksiinsa tyytyväisille !!

tiistai 21. huhtikuuta 2009

Vielä on olemassa ihanaakin ihanampia ihmisiä =)

Pakko laittaa tänne hauska juttu josta olen enemmän kuin onnellinen. Ihmettelin kun kaikille muille oli viime viikolla jo tullut vaasan näyttelylaput ja meille ei kuulunut. Rupesin jo miettimään että enkö ole sittenkään ilmoittanut koiria sinne ( jeps eli pätkii jo pahasti =) ) ... En löytänyt sähköpostista sitä vahvistusta näyttelyyn joten ajattelin että ehkä tein jotain väärin ilmossa mutta jotenkin kuitenkin muistin että ilmoittauduin sinne ja että vahvistuksenkin olisin lukenut silloin joku aika takaperin. Eilenkään ei postin seassa ollut lappuja joten olin jo menettänyt toivon, mutta tänään töistä tullessa oli kirje tullut laatikkoon. Kirjeen takapuolelle on kirjoittanut joku Tanja Iittalasta näin:

HEI!! Tämä teidän kuorenne oli jäänyt omaan kuoreeni kiinni, eikä siinä ollut edes frankkeerausta. Laitoin itse postimerkin ja pistän tulemaan, toivottavasti tuli ajoissa perille ja ONNEA NÄYTTELYYN !

Siis ihanasti tehty ja ihan jokainen ihminen ei olisi samaa tehnyt. Joku välinpitämätön olisi heittänyt kuoren vaikka roskiin, ja meillä olisi mennyt monta kymmentä euroa hukkaan kahden koiran ilmoittautumis maksuissa. Nyt täytyy kyllä ottaa naisen osoite selville ja lähettää joku pieni kiitos, olin niin otettu ! :)

sunnuntai 19. huhtikuuta 2009

Muutama kuva tältä päivältä, Capo 10kk

CAPO 10KK
NÄIN MÄ NAUTIN ELÄMÄSTÄ :)




PUSU KAIKILLE RAKKAILLE!!! :)





Taas on tovi vierähtänyt... =)

Joku kevätväsymys vissiin muhun iskenyt tän blogin osalta, muuten kyllä alkaa olemaan energiaa enemmän kun tarttis !! :)
Ollaan puuhailtu kaikenlaista normaalia päivät pitkät, ei erikoisempaa. Lenkkeillään, käydään metsässä, treenaillaan näyttelyjuttuja ja tokoakin.. Mä vaan tunnun mokailevan välillä niin kovasti noissa tokoliikkeissä, että koirat menee sekaisin. Pitäs nyt hetimiten päästä ohjattuun toko ryhmään.

Ihanat rapakelit on löytänyt meidätja ei auta pätkääkään vaikka pesis koirien tassut ulkoa tulon jälkeen koska jotenkin sitä hiekkaa meille kuitenkin ilmestyy. Monta kertaa päivässä sais imuroida, ja senpä takia ollaankin jätetty imuri eteisen lähettyville.
Karva on toinen juttu meillä mitä tuntuu olevan nyt liikkeellä. Sitä on siis ihan tajuttomasti joka nurkassa joten päätin kuitenkin edellisellä viikolla käydä ostamassa Furminatorin. Kaikki sitä kehuu niin on pakko koittaa. Oon nyt molempia poikia sillä harjannut ja tuntuu että sitä karvaa
tulee ja tulee...

Molempien koirien ruokahalu on nyt taas hyvä, Remu toki nirsoilee niinkun luonteeseen kuuluu, mutta syö kuitenkin. Jopa ihan pelkkiä napuja menee.. Lisäksi annetaan vaihtelevasti Neuta, lihaa, mahaa ja hapanmaitotuotteita joskus. Capo on hirmu iso mies jo, se jyrää kaikki alleen kun sille päälle sattuu ja perseellään tönii Remua pois edestä. Tottelevaiseksi on taas alannut, tai sitähän se on aina ollut mutta välillä sai useampaan kertaan huudella luokse metsässä tms, mutta nyt on taas niin miellyttämisen haluinen kaveri. Muutaman kuvan laitan vielä tältä päivältä illemmalla kun saan kuvat koneelle.
Mua vähän panikoituttaa Vaasan näyttely vaikka yleensä en osaa ressata turhista. Molemmat koirat oon vissiin ilmoittanu ja yhdenkin kanssa sekoilen aina niin hirveesti. Huh, no kai siitä selviää hengissä.

Sit vielä kysymys jos joku osaa auttaa. Jos saisin täältä vastauksen ennen huomista. Meinasin ilmoittaa Capon myös Tuurin näyttelyyn Remun lisäksi, mutta Capo täyttää 1v 2.6 ja näyttely on 7.6. Kuinka pitkä on rokotuksen varoaika ja voiko sen ottaa jo ennen kun koira on täyttänyt...?? Thankjyy jo valmiiksi teille viksuille ja viisahille :)

torstai 19. maaliskuuta 2009

Ihana aurinkoinen vapaapäivä.

Aivan mahtava ilma ollut taas tänään. Aurinko lämmittää jo ihan kunnolla päivällä, nyt illalla on jo kylmä kuitenkin.
Vapaapäivä tänään ja meinasin siivota koko päivän. Sitten kävikin niin että lähdin koirien kanssa ajelulle. Ensin ajeltiin palosaarelle ja kierreltiin yliopistolla vähän kurkkimassa ja rantoja ihailemassa. Sitten ajoin Kivihakaan. Auto jätettiin Starkin pihalle ja käveltiin ympäriinsä kivihaassa. Koirat nautti kans hienosta ilmasta ja helppoa on noiden kanssa kävellä vaikka onkin molemmat mukana. Remu on vähän vänkyrä välillä ja niin onnellinen jokaisesta näkemästään asiasta että saa komentaa mutta Capo kulkee hienosti. Hetken kuljettuamme mentiin Musti&Mirriin shoppailemaan. Capoa jännitti tälläkertaa taas liukuovi ja kusas allensa ja pisti stopin. Remu tuli kyllä ja Capokin sit pienellä houkuttelulla. Viime kerralla ei pelännyt liukuovia enää ollenkaan mutta nyt taas ! Ostin Remulle puolikiristävän uuden pannan ja vähän aikaa juteltiin siellä kunnes jatkettiin matkaa. Mentiin moikkaamaan Jenssiä työmaalle johonkin halliin sinne Kivihakaan. Siellä sai koirat rapsutuksia ja ihailuja työmiehiltä ja Remu olis halunnu jäädä sinne. Jatkettiin kuitenkin matkaa ja käveltiin takas Starkille. Ruoka maistui ja uni tuli kaikille kun päästiin kotiin.
Nyt illalla oltiin lenkillä täällä sundomissa ja jäätiin pihaan leikkimään ja sit treenaamaan vähän luoksetuloja.

Meidän minikokoinen bullmastiffi Remu on pian 50kg. Eilen punnittiin ja paino oli eniten mitä ikinä on ollut. 49,7kg =) Juu miniatyyrihän se on verratuna muihin mutta sitäkin ihanampi =) Capo painaa 48kg ja sais jo hetkeks lopettaa kasvamisen. Sit kun Remu on ekan kerran yli 50kg niin meillä Sundomissa on sellaset bileet että... :) Nyt saunomaan ja ruokkimaan katrasta. Viikonloppu meneekin taas töissä.

maanantai 16. maaliskuuta 2009

Tampereella käyty.

Lähdettiin lauantaina aamulla 7.30 ajelemaan kohti tamperetta ja oli aivan uskomattoman hyvä keli ajella. Oltiin siellä kymmeneltä joten kerettiin hyvin lenkkeillä ja ulkoilla ennen kehää. Capo siis oli vain mukana ja hienosti meni. Capo sai ERIn josta olin tosi yllättynyt kun oli niin paljon hienoja koiria taas mukana. Sijoitusta ei tullut mutta en sitä kyllä odottanutkaan. Hieno ja mukava päivä oli ja kivoja ihmisiä taas paikalla =)


CAPO 9kk

PIHKA hassusta kulmasta kuvattuna

Vielä Capon arvostelu tänne perään:

Tyypillinen uros, hyvä luusto ja kokonaisuus. Oikeanlainen pää, purenta, silmät ja korvat. Vahva niska ja selkä. Kulmaukset riittävät, hyvä turkki ja väritys. Oikeat liikkeet.

perjantai 6. maaliskuuta 2009

Perjantain kuulumisia

Taas on viikonlopppu tulossa, jonka oon tietenkin taas kerran töissä. Viime viikonloppuna oli mätsäri Kivihaassa jonne olis olult kiva mennä mutta olin aamuvuorossa joten ei päästy. Kaverin pikkusessu Tilda sai siellä elämänsä ensimmäisen pokaalin ! Jipii =) Nyt tulevana sunnuntaina olis taas mätsäri samassa paikassa, mutta kuten arvata saattaa olen taas aamuvuorossa.=/ No eipä se mitään haittaa kun ei oltais menty kuitenkaan. Tuomarina siellä on pennuille meidän entinen tottisopettaja, se samainen joka sai Remun pelkäämään aikanaan koko seuraamista ja kaikkea muutakin. Kerroin sille turhan selvästi oman mielipiteeni joten varmaan olis viskannu meidät kehästä alka aikayksikön =)

Mulla meni jalasta nivelsiteet, joten jalka paketissa en oo voinut paljon koirien kanssa touhuilla pariin päivään. Ennen sitä mentiin remun kanssa potkurilenkkejä, Capon kanssa tavallisia lenkkejä, omassa metsässä tehtiin hankihyppelyä joka vei voimat koirilta ja ihmisiltä kun siellä on varmaan metri lunta eikä mitään polkuja valmiiksi. Sit oon Remua treenaillu aika paljon ja nykyään pysyy paikkamakuussa lumisella maalla, jota ennen ei halunnut tehdä. Pienet on ilot.

Molemmat koiriat on syönyt hyvin, Remukin jo melkein viikon molemmat ruuat joka päivä. Luita oon antanut nyt kans enemmän kun ennen kaluttavaksi ja kyllä koirat tykkää. (ja me ihmisetkin, on raivostuttavaa kun ne hakee polttopuita takan vierestä kaluttavaksi ja koko talo on täynnä tikkuja ja puunpaloja. )

Kevät on tulossa ja sen huomaa omasta fiiliksestä. Kiva touhuilla pihalla ja tehdä hommia. Vapaapäivinä ollaan oltu lasten ja koirien kans ulkona tekemässä milloin mitäkin helposti 5-6h. Se on aika paljon kun ajattelee kuinka paljon päivässä on hereilläolotunteja. Autoakin ollaan vaihtamassa isompaan. On jo haaveiltu yli 6 vuotta Chrysler Voyagerista ja nyt luulen että on aika semmonen hankkia. Mahtuu paremmin koko porukka matkustelemaan.

Ilmoitin molemmat koirat Vaasan näytelmiin ja en viikonlopun Tampereen näyttelyyn lähdetään siis Junnu-Capon kanssa. Laput tuli eilen ja on sovittu lapsille hoitopaikka Mummilaan ! Kiva lähteä pelkästään minä, Jens ja Capo. Aavistuksen rupes vaivaamaan viime näyttelyn kommentti Capon silmistä. Sanoi että ne on liian isot ja pyöreät. Silloin ajattelin että ihan totta, mutta nyt kun oon kattellu niin samanlaiset on muillakin... Kyllä ne on mantelin muotoiset ja ihan normaalikokoiset mun mielestä. Noh kattotaan mikä tuomio tulee !! =)

torstai 26. helmikuuta 2009

Pitkästä aikaa.

CAPO VAHTII TONTTIA =)
Kiirettä pitää! No oikeesti on ollut aika leppoisen rauhallista mutta koneelle ei oo ehtinyt kunnolla kun on ollut niin upeet ilmat ulkona. Ollaan päivittäin tehty pitkiä lenkkejä nauttien säästä ja metsäretkiä tehty myös. Remun kanssa ollaan menty juoksulenkkiä potkurilla, ja Capon kanssa myös mutta tietty paljon hiljempaa ja ilman vetoa. Remu rakastaa potkukelkkaa, kun näkee että otan potkurin niin lähtee heti juokseaan ja vetämään. Potkuri tietysti liukuu niin hyvin ettei ole mitenkään raskas vetää mutta juoksee vetäen ilman yhtään potkuttamista tuon lähilenkin 4km ihan helposti ja lähtis heti uudestaan. Nuo juoksulenkit on kivaa extraa tuolle adhd tapaukselle jolle ei mikään liikunta ole tarpeeksi. Vaikka lenkkeiltäis normaali lenkki ja metsälenkki ja vapaata riekkumista keran naapureiden ja treenataan vielä tottista päälle niin ei riitä, siksihän se onkin noin hoikka kun saa liikuntaa kylän muidenkin koirien puolesta! Capo osaa onneksi ottaa rennosti elämän ja sille riittää kun saa leikkiä ja lenkkeillä.

Remun kuvaustlokset tuli tänään. Ja vähän kyllä harmittaa... Hultholm katsoi kuvat kuvattuaan Remun ja arveli että tulee takaisin C:nä. Mahdollisuus myös B:hen mutta jos tulis huonompana, niin tekis kyllä valituksen ja uusinnan, koska kuulemma järkyttävän huonot lonkat saa D:tä ja nuo oli sen mielestä kyllä hieman löysät muttei muuten huonot. Näytti siellä verrattavaksikin A:n kuvat ja D:n kuvat Remun kuvien viereen ja ero oli kyllä selkeä molempiin... No kuvat tuli kuitenkin tänään takaisin lonkat D/D ja kyynärät 0/0. Mä kyllä uskon että ne kennelliitossa osaa asiansa ja oikea tuomio tuli, koska tekeehän ne tuota työtä siellä päivittäin. Toivottavasti ei rupea haittaamaan liiaksi ikinä että pystyy olemaan oma onnellinen itsensä :) Ei pitäis vaan uskoa mitään arveluita ennen lopullista tuomiota.

Remu vaan kuihtuu. Meten juoksu on parhaimmillaan ollut ja siitähän on mies taas saanut voimia jaksaa paastota. Capo on myös vähän ulvonut mutta muuten kehittyy hyvin eikä turhia hötkyile. Kokoero alkaa olla jo melkoinen pojilla, Capo on korkeampi, ja alkaa olla aika leveäkin mutta pää tietenkin on pikkuruinen vielä. Alle laitan kuvan pojista takaapäin kun ovat syömässä. Siitä aika hyvin huomaa kokoeron.


POJAT RUOKAILEE


CAPO 8kk



perjantai 13. helmikuuta 2009

REMU 2 VUOTTA!!!

Onnea rakkalle Remulle! 2-vuotta tänään täynnä ja sitä on juhlittu oman perheen kesken :)
Töistä suoraan menin suoraan kauppaan ja sieltä tarttui mukaan lahjaksi pallo ja luu, herkuksi nakkeja ja maksalaatikkoa, suurimmat herkut. Niin se aika vaan menee, että Remukin alkaa olemaan aikuinen kohta, ikänsä puolesta siis, vaikkei tokikaan käytökseltään.


Tampereelle piti lähteä sunnuntaina näyttelyyn, mutta ei lähdetä. Remun lonkkakuvista on liian vähän aikaa nukutusaineen takia, ja Capolla oli nenäpunkki turun näyttelyn jälkeen. Nyt on siis terve jo mutten halua uusia tartuntoja meille. Seuraavaksi sit Tampereelle 15.3 capon kanssa jos kaikki menee ok.

Huomasin vasta nyt että edellinen kirjotus jäi kesken treenien osalta, treenasin silloin Remua vähän myöhemmin ja Capoa myös. Tällä viikolla on treenailtu aika paljon, mutt nyt ei aika riitä kirjoittamaan !! Nyt juhlimaan Remua :)

maanantai 2. helmikuuta 2009

Pitkästä aikaa oikeesti terveenä !

Jipii, mä oon terve. Ihan kunnolla parantunut kaikista taudeista jotka on tarttunut ja jyllännyt meidän huushollissa jo 2viikkoa. Huomenna meen töihin pitkästä aikaa, oon ollu 1,5vkoa pois. Kun oon ollu huonossa kunnossa, en oo jaksanut koirien kanssa paljon ylimäärästä touhuilla. Jens on lenkkeilyttänyt koiria, Remun kans tehnyt juoksulenkkejä ja vetolenkkejä, ja koirat on paininu naapurissa. Koulutus on kokonaan jäänyt eikä muutenkaan oo saanut tarpeeksi aivojumppaa..
Eilen sit oltiin ensin pihalla treenamassa vuorotellen. Ensin Remun kanssa paikallaoloa ja seuraamista. Molemmat menee ihan ok. Remu makaa nykyään lumessakin, ennen sitä ei saanut märälle tai lumiselle maate. Seuraaminen ok-on kehittynyt siinä kyllä ihan ok. Jens kuvasikin sitä että olisitte saaneet arvostella mutta mä poistin ne kun en ollut itteeni tyytyväinen. =/ Ens kerralla sit. Sit naapurit tulikin jo ulos niin jätettiin treenaaminen ja painuttiin peuhaamaan. Lapset leikki ja laski pulkalla, koirat paini ja riehui yli puolitoista tuntia täyttä päätä. Iltapäivällä pakattiin nakkeja taskuun ja lähdettiin kera koirien, lasten ja pulkan kohti pururataa. Käveltiin kotoa sinne ensin n. 1km ja siellä koirat juoksi vapaana yli 5km. Lapset käveli hienosti myös koko matkan, paitsi alamäet mentiin täysillä pulkalla... Sieltä sit tultiin reippaasti kotiin samaa reittiä kun mennessäkin. Meni yhteensä yli 2h tuolla metsässä kun koirat juoksi ja leikki niin innoissaan ettei pidetty hoppua pois.
Remulle pidin totaalipaaston viikonloppuna. Perjantaina poju vaan maisteli vähän ruokaansa vaikka oli Neuta, joten ajattelin että saa olla syömättä. Perjantai iltana en antanut ruokaa enkä koko lauantai päivänä mitään. Eilen aamulla annoin pelkkiä napuja vajaan yhden mitallisen, eli puolet vähemmän kun yleensä. Söi sen hyvällä ruokahalulla, melkein hotkimalla jota ei koskaan tee. Eilen illalla sit annoin vielä ruuan ja senkin söi hienosti. Vautsivau!! Tänään aamulla Remu söi innokkaasti jo koko normaalin annoksensa. Ehkä jätkä vihdoin tajus että sillon syödään kun ruokaa on tarjolla tai jäädään ilman. No 10 jälkeen laittauduttin taas valmiiksi lasten kanssa ja otettiin koirat autoon ja lähdettiin tälläkertaa ajaen pururadalle. Kierreltiin siellä vähän pidempi lenkki kun eilen, mutta suurinpiirtein sama aika meni kun me ihmisetkin liikuttiin koko ajan. Koirat juoksi onnellisina pulkan perässä ja metsässä. Muutama kuva loppuun.


HERE I COME...

Remulla vauhti päällä


Veljekset vauhdissa